I'm turkulainen in Jyväskylä

Pitkästä aikaa blogin äärellä. Alkuperäinen tarkoitus oli kirjoittaa blogia lähes päivittäin, ja nimenomaan avautua muuttoon liittyvistä asioista. Aluksi kirjoitinkin usein, mutta illalla halusin ajatella jotain muuta kuin muuttoa, joten tuli sitten kirjoitettua muusta. Nyt täällä Jyväskylän päässä tilanne on se, että päivisin olen lasten kanssa, jolloin ei tule sellaista hetkeä, että voisin rauhassa istua alas kirjoittamaan jotain. Jos joku väli tulee, niin yritän laittaa jotain tavaroita paikoilleen. Illalla sitten olen niin väsynyt, että en jaksa kuin korkeitaan käydän kääntymässä naamakirjassa. Mutta nyt olen tässä ja aion kertoa jotain tähäastisesta Jyväskylän asuttamisesta. Moni on kysellyt mitä kuuluu ja miten menee ja millaista täällä on, joten tässä koottuna tietopaketti. LUPAAN yrittää jossain välissä laittaa kuviakin, mutta tällä hetkellä se tuntuu niin isolta tietotekniseltä urakalta, että en kykene siihen.

TALO
on rivitalo Kortepohjassa, turkulaisen (!) arkkitehdin suunnittelema rivitalokompleksi. Niistä tulee mieleen laatikkomaisuuden takia yo-kylä ja kolmikerroksisuuden puutalon takia Portsa. Ehkä siis alitajuisesti haimme jotain turkulaista, vaikka etsimme pääasiassa yksitasoista rivaria.
Meidän rivari on punainen ja meidän asuntomme on keskellä. Seinänaapurit ovat alkuperäisiä, asuneet siellä siis vuodesta -68. Toiseen olemme jo tutustuneet, hän on tosi mukava vanha herrasmies, joka sanoi mm. että vaikka olisimme maksaneet asunnosta ties mitä maltaita, niin se on sen arvoinen! Ja että tämä on paras yhtiö, ei riitoja ja mukavaa porukkaa "täällä on se hyvä, että ikkunat ovat kaksinertaisia ja ihmiset yksinkertaisia". IHANA!!!
Takaisin taloon. Ulko-ovesta tullaan hyvin pieneen eteiseen. Se on ongelma, miten saan kaikki pipot ja hanskat ja kuraiset ulkovaatteet ja kengät ja laukut jne mahtumaan sinne.
Ekassa kerroksessa on keittiö ja olohuone. Molemmat tilavia, ja keittiön ikkunasta näkee leikkipuistoon, missä Sofia asuu päivisin. Olohuoneesta pääsee pienelle takapihalle, minne edellinen asukas jätti puiset puutarhakalusteet. Olohuoneen lattia parkettia. Hankimme sinne 8 hengen ruokailuryhmän, joten voimme taas ruokkia nälkäisiä vieraita (vrt edellisessä asunnossa meillä oli loppupeleissä vain pieni pöytä, kaksi tuolia, kerrostuoli ja syöttötuoli keittiössä).
Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja tuuletusparveke. Sofian huone on vaaleanpunainen, meidän makuuhuoneesta tulee violetin eri sävyinen (joo, outo termi) ja Valtterin huone vaalea ja sininen. Niin ja siellä on vessa ja suihku.
Kellarissa on kylppäri ja sauna, ja tässähän on siis tehty putkiremppa joten nämä kosteat tilat ovat uusia ja hienoja. Saunassa on ainavalmis-kiuas. Takkahuone löytyy ja yksi isompi huone, josta tulee työhuonevierashuone.
Asunto on tosi hyvässä kunnossa, ainoa mitä teemme on muuttaa joitain seiniä enemmän meidän näköisiksemme.

YMPÄRISTÖ
Etupihaa ei varsinaisesti ole, siitä kulkee kävely/pyörätie edestä ja sitten on kaupungin ylläpitämä, iso ja hieno leikkipuisto. Keittiön ikkunan edessä kasvaa iso pihlaja, joka on minulle tärkeä puu.
Takapiha on juuri sopivan kokoinen eikä siellä ole onneksi paljoa istutuksia. Joitain kasveja siellä kasvaa, yhden olen tunnistanut ruusupensaaksi. Muista ei hajua.

Lähellä on kirjasto, Sale ja seurakuntakoti, missä Sofia aloittaa päiväkerhon ja Valtteri muskarin. Vähän kauempana on S- ja K- market sekä posti, ja tosi hyvä kirppis. (Ai niin, Salen vieressä on yksi pienempi kirppis). Tämä isompi kirppis vaikuttaa todella hedelmälliseltä.
Ja kävelymatkan päässä aikuiselle on keskusta ja sen palvelut. Kävelin tänään Valtsun kanssa keskustasta meille ja siinä meni vähän yli puoli tuntia, kun menin joitan oikopolkuja, mutta ilman kartaa saattoivat kyllä pidentää matkaa.
Laajavuoren hiihto- ja laskettelukeskus on myös alle kilometrin päässä. Nyt ei ole enää tekosyytä olla hiihtämättä! Ja josko elvyttäisi taas vanhan lasketteluharrastuksenkin elämään?

Vihreää ja vehreää on. Paljon pihlajoita/pihlajia/pihlajapuita. En osaa enää suomea...

IHMISET
ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Alkuun oli oikeasti vaikea tottua siihen, että ihmiset katsovat silmiin ja puhuvat. Siis oikeasti puhuvat. Kaupan kassat, taksikuskit, jopa naapurit! Yksin naapuri sanoi että hän toimii mielellään lapsenvahtina. Ja eräs toinen sanoi että heiltä saa lainaksi portit portaisiin, että he ovat ne teettäneet ja ovat juuri sopivat näihin portaisiin. Ja oli myymässä juoksurattaita meille. Niin, täällä juostaan paljon. Kun touhuan keittiössä niin siitä menee harva se hetki lenkkeilijöitä ohitse.

FIILIS
Kaksi ekaa päivää olivat rankkoja. Manna-ystäväni sanoi tänään puhelmisessa, että kun on ulkomailla (tai paikassa, mikä on uusi ja outo) niin minuus vähän niin kuin häviää. Tutussa paikassa sitä kiinnittyy niihin tuttuihin juttuihin, ja minuus rakentuu osittain niiden avulla. Täällä en aluksi tiennyt yhtään missä olen ja vasta tosiaan kahden päivän päästä jaksoin tutkia kartasta sijaintia. En tiedä vielä mitään oikoreittiä, en parasta kauppaa, en mitään. En pysty kiinnittymään mihinkään ja haikeana muistelen niitä vanhoja tuttuja juttuja. Ja ystävät, vaikka heitä ei olisikaan nähnyt määrällisesti usein, niin lähellä on kuitenkin olemassa se mahdollisuus, että heitä VOI nähdä. Tai ihan ex tempore sopia jotain menoa ja tekemistä ja tapaamista. Mikä tulee täällä olemaan se "mun juttuni"? Mikä on mun lempikahvilani? Mistä saa soijalattea? Missä on parasta suklaakakkua? Missä edullisinta lounasta? Mitkä bussinumerot menevät minne? Kuka torilla myy parhaimpia tomaatteja? Onko täällä toria ylipäätään?? Kauppahallia ei ainakaan ole...
Ja kaikkien asioiden selvittämisessä täytyy olla energinen ja oma-aloitteinen. Ihmisiin tutustuminen vie myös energiaa. Luulin olevani ekstrovertti, mutta löydän itsestäni introvertin piirteitä täällä.
Vaikka kyllähän tällainen muutto kuluttaa sekä fyysisesti että henkisesti. Sielu tulee perässä. Hengellisesti olen kyllä ollut iloinen ja kiitollinen,sillä uudessa paikassa täytyy turvautua enemmän Jumalaan kuin yleensä. Ja ilokseni olen huomannut että homma toimii! Yhtenä esimerkkinä se, kun toivoin että Sofia saisi hoitopaikasta torstai ja perjantaipäivät hoitopäivikseen (on siis osa-aikaisena tänä vuonna). Rukoilin että se onnistuisi ja olin juuri soittamassa johtajalle, kun hän soittikin minulle samasta asiasta. Kysyi, onnistuisiko jos hoitopäivät olisivat juuri to ja pe. Aika hauskaa!
Lisäksi kauan aikaa sitten rukoilin että kadonnut kihlasormukseni löytyisi. Olin itse asiassa jo menettänyt uskoni sen suhteen, mutta nyt se oli sittenkin löytynyt mieheni veljen omakotitalon pihahiekasta. Kummityttöni oli sen löytänyt ihan sattumalta.

Onneksi täällä on jo muutama ystävä olemassa valmiiksi. Yksi heistä on paras ystäväni lapsuuden ajalta Turtolasta, hänellä on samanikäinen tyttö kuin Sofia. Ympäri käydään, yhteen tullaan. Saa nähä alethaanko met hänen kanssaan puhua meän kieltä. Minusta tulee kohta kielinero kun osaan turkua, jyväskylää ja meän kieltä!

Juttua riittäisi vielä, mutta nyt alkaa väsyttää niin paljon että pakko mennä nukkumaan. Eilinen ilta venähti saksalaisten kanssa saunoessa ja iltaa istuessa saksalaista rieslingiä maistellen. Ei vanha enää jaksa sillai valvoa...

Mutta luulen (toivon) että pahin on nyt ohi, ne kaksi ekaa päivää. Tänään on tuntunut ihan mukavalta ja ollaan saatu apua paikallisista uusilta ystäviltä tässä muuttoruljanssissa.

Harmi, kun tänne ei voi kommentoida jos ei ole tiliä jossian googlen jutuissa. Mutta aina voi laittaa kommenttia vaikka naamakirjaan tai sähköpostiin tai tekstiviestillä!

PS: Arvonnan voitti blogini ahkera lukija, siskoni Rauha! Hänelle lähtee salmiakkia Saksaan. Toiseksi tuli toinen ahkera lukija, äitini. Hänelle suklaata. Onnea voittajille!!!