Omat isovanhempani eivät enää ole elossa, enkä koskaan ehtinyt tutustua heihin kunnolla.
Turussa ollessani olen saanut tutustua erääseen yli 70 -vuotiaaseen mummoon, jonka puhelinnumero on luurissani nimellä Mummo. Hän on aivan ihastuttava persoona. Törmäsin häneen tänään Turussa, Mikaelin kesäjuhlilla. Joka kerta kun näemme, hän näyttää aina pikkuisen vanhemmalta ja kulkee pikkuisen huonommin, mutta silmät tuikkivat aina pikkuisen kirkkaammin. Kun näimme, totesin että hän on vielä täällä evankeliumia kertomassa eikä ole vielä päässyt Taivaan kotiin (siis sillä tavalla mukavasti sanoin tämän asian). Mummon silmät tuikkivat kirkkaina ja hän kertoi iloisesti että hän on saanut olla Jumalan täysihoidossa ja on täynnä uutta virtaa ja energiaa. Ihana mummo! Ihailen hänen elämäniloaan ja toivorikasta asennettaan. Kunpa minäkin olisin samanlainen Mummo sitten kun olen mummo.
lauantai 27. elokuuta 2011
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Kaihomielinen Turkublogi
Tarkennus edelliseen blogitekstiini: kukaan ei siis ole kuollut. Paitsi että muutto on aina pieni kuolema.
Viime aikoina olen pukeutunut lähinnä mustaan, huomasin tänään. Luulen että minulla on meneillään eräänlainen suruaika ja alitajuisesti pukeudun siksi mustaan. Musta on kyllä lempivärini, mutta silti.
Sain muutamia päiviä sitten kortin Turusta, missä oli kuva Aurajoesta ja Tuomiokirkosta. Voi, tuli tosi ikävä sinne! (se oli muuten ensimmäinen posti tänne osoitteeseen) Sitten tänään sain tekstiviestin ystävältäni ja ex-naapurilta, joka laittoi vanhaan tapaan viestin kysyäkseen joko olemme heränneet ja tulemmeko ulos leikkimään. Ja vanhaan tapaan luin viestin paljon myöhemmin, koska heräsimme yleensä paljon myöhemmin. Mutta tällä kertaa emme päässeet ulos heidän kanssaan.
Vieläkin on vähän sellainen haahuileva olo. Tänään huomasin kaipaavani pientä kaksiotamme, vaikka niin monet kerrat siellä olin niin raivostunut tilan vähyyteen ja pienuuteen. Nyt muistan vain sen miten ihanaa se oli, kun olimme kaikki niin lähellä toisiamme koko ajan... ;)
Kaipaan sitä tuttuutta ja olemisen helppoutta. Tuttuja kulmia ja bussireittejä. Ystäviä tietysti.
Ensi viikolla tulemme Turkuun. Ihanaa ja vähän jopa jännittää miltä se tuntuu tulla ikään kuin turistina tutuille kulmille. Tunnenko itseni siellä jo ulkopuoliseksi vai onko kaikki niin tuttua ja ihanaa että purskahdan heti itkuun?
Voi Turku. Sinulle on aina paikka sydämessäni.
Tänään tällaisissa kaihoisen surumielisissä tunnelmissa. Hyvää yötä. Toivottavasti näen unta Turusta.
Viime aikoina olen pukeutunut lähinnä mustaan, huomasin tänään. Luulen että minulla on meneillään eräänlainen suruaika ja alitajuisesti pukeudun siksi mustaan. Musta on kyllä lempivärini, mutta silti.
Sain muutamia päiviä sitten kortin Turusta, missä oli kuva Aurajoesta ja Tuomiokirkosta. Voi, tuli tosi ikävä sinne! (se oli muuten ensimmäinen posti tänne osoitteeseen) Sitten tänään sain tekstiviestin ystävältäni ja ex-naapurilta, joka laittoi vanhaan tapaan viestin kysyäkseen joko olemme heränneet ja tulemmeko ulos leikkimään. Ja vanhaan tapaan luin viestin paljon myöhemmin, koska heräsimme yleensä paljon myöhemmin. Mutta tällä kertaa emme päässeet ulos heidän kanssaan.
Vieläkin on vähän sellainen haahuileva olo. Tänään huomasin kaipaavani pientä kaksiotamme, vaikka niin monet kerrat siellä olin niin raivostunut tilan vähyyteen ja pienuuteen. Nyt muistan vain sen miten ihanaa se oli, kun olimme kaikki niin lähellä toisiamme koko ajan... ;)
Kaipaan sitä tuttuutta ja olemisen helppoutta. Tuttuja kulmia ja bussireittejä. Ystäviä tietysti.
Ensi viikolla tulemme Turkuun. Ihanaa ja vähän jopa jännittää miltä se tuntuu tulla ikään kuin turistina tutuille kulmille. Tunnenko itseni siellä jo ulkopuoliseksi vai onko kaikki niin tuttua ja ihanaa että purskahdan heti itkuun?
Voi Turku. Sinulle on aina paikka sydämessäni.
Tänään tällaisissa kaihoisen surumielisissä tunnelmissa. Hyvää yötä. Toivottavasti näen unta Turusta.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Hautajaisten merkitys
Ajattelin tässä päivänä muutamana että hautajaisilla on tärkeä merkitys eloonjääneiden kannalta. Suurimman shokin jälkeen arjen kun täytyy vain jatkua, ja parhaiten arkeen pääsee kiinni tekemällä jotain. On hyvä, että on jotain järjestettävää, ajateltavaa ja suunnittelemista. Varsinkin suunnittelemista eteenpäin. Samalla tulee käsiteltyä menetystä, mutta tekemisen ohella ei pysty lamaantumaan. Varsinkin kun on vielä kaksi lasta, jotka edelleen vaativat ruokaa viisi kertaa päivässä.
Sofia muistaa jo paljon asioita, ja on kertonut miten hän ikävöi kavereitaan ja Karitsaa Turussa. Hänen kanssaan keskustelemme ikävästä ja muistelemme kivoja juttuja, mutta lopetan keskustelun aina siihen, että mietimme mukavia asioita täällä Jyväskylässä.
Takaisin hautajaisiin. Muistotilaisuuteen tulee omaiselle tärkeitä ihmisiä, jotka saavat kollektiivisesti surra ja muistella mukavia yhteisiä asioita. Ja itkeä yhdessä, se on tärkeää. Itku puhdistaa ja yhdistää. Muistotilaisuudessa ikään kuin virallisesti yhdessä päästetään omaisesta irti, sanotaan hyvästit ja mennään eteenpäin.
Totta kai muistijäljet jäävät. Uskon että vielä monen vuoden jälkeenkin jokin tietty laulu, paikka, kuva tai esine voi laukaista ison ikävän. Eikai ikävä koskaan oikeastaan lopukaan, ehkä se vain muuttaa muotoa eikä ole niin hallitsevaa. Ikävässäkin voisi varmaan koittaa muuttaa se kokemus rikkaudeksi. Olen niin onnekas ja minua on siunattu sillä, että olen saanut kulkea hetken -lyhyen tai pitkän- aikaa hänen kanssaan. Muistoihin voin aina palata ja hyvistä muistoista voi voimaantua vielä pitkän ajan jälkeenkin.
Eräs muisto syksyisestä Turusta: poljen sateessa töihin Aurajoen rantaa pitkin. Lamput valaisevat kauniita värikkäitä lehtiä ja ilmassa tuoksuu syksyinen sateen kirpakkuus ja raikkaus. Kotimaiset omenat ovat kypsiä, niitä on eväänä.
Sofia muistaa jo paljon asioita, ja on kertonut miten hän ikävöi kavereitaan ja Karitsaa Turussa. Hänen kanssaan keskustelemme ikävästä ja muistelemme kivoja juttuja, mutta lopetan keskustelun aina siihen, että mietimme mukavia asioita täällä Jyväskylässä.
Takaisin hautajaisiin. Muistotilaisuuteen tulee omaiselle tärkeitä ihmisiä, jotka saavat kollektiivisesti surra ja muistella mukavia yhteisiä asioita. Ja itkeä yhdessä, se on tärkeää. Itku puhdistaa ja yhdistää. Muistotilaisuudessa ikään kuin virallisesti yhdessä päästetään omaisesta irti, sanotaan hyvästit ja mennään eteenpäin.
Totta kai muistijäljet jäävät. Uskon että vielä monen vuoden jälkeenkin jokin tietty laulu, paikka, kuva tai esine voi laukaista ison ikävän. Eikai ikävä koskaan oikeastaan lopukaan, ehkä se vain muuttaa muotoa eikä ole niin hallitsevaa. Ikävässäkin voisi varmaan koittaa muuttaa se kokemus rikkaudeksi. Olen niin onnekas ja minua on siunattu sillä, että olen saanut kulkea hetken -lyhyen tai pitkän- aikaa hänen kanssaan. Muistoihin voin aina palata ja hyvistä muistoista voi voimaantua vielä pitkän ajan jälkeenkin.
Eräs muisto syksyisestä Turusta: poljen sateessa töihin Aurajoen rantaa pitkin. Lamput valaisevat kauniita värikkäitä lehtiä ja ilmassa tuoksuu syksyinen sateen kirpakkuus ja raikkaus. Kotimaiset omenat ovat kypsiä, niitä on eväänä.
lauantai 13. elokuuta 2011
Kiitollisuuspäiväkirja
"The more grateful you are, the happier you will be" (Joyce Meyer)
Tämä oli tänään ystäväni fb-statuspäivityksessä.
Kiitollisuuden ja onnellisuuden suhteesta on puhunut myös onnellisuusprofessori Markku Ojanen, ketä haastattelin yhdessä talk showssa. Hänen(kin) tutkimusten ja havaintojen perusteella kiitollisuus lisää onnellisuutta. Yksi hänen vinkeistään tulla onnellisemmaksi on tulla kiitollisemmaksi, esim kiitollisuuspäiväkirjan muodossa. Joka päivä tai viikko voi kirjoittaa ylös asioista, joista on kiitollinen. Päätin silloin itse alkaa pitää ko päiväkirjaa, mutta se tyrehtyi alle viikossa. Ei sillä, ettenkö olisi ollut kiitollinen, mutta ei vain muistanut/jaksanut/ehtinyt kirjoittaa. Ehkä joka päivä on liikaa. Jos muistaisi vaikka tosiaan kerran viikossa. Tai edes kerran kuukaudessa. Jo pitkään minulla on ollut sellainen tapa, että kirjoitan uuden vuoden ensimmäisenä päivänä itselleni kirjeen, jonka saan avata tasan vuoden päästä. Se ei ole ihan sama juttu, mutta tuli nyt mieleen kuitenkin.
Tämän päivän kiitollisuuspäiväkirja.
Olen tänään ollut kiitollinen...
...aamulla siitä että sain jäädä nukkumaan vähän pidemmäksi aikaa, kun mies oli lasten kanssa.
...oli vielä yksi suklaakeksi jäljellä jonka söin aamupalan jälkkäriksi..
...löytyi kiva peili.
...ystäväni tuli meidän puistoon lasten kanssa ja oli aikaa laittaa kotia kuntoon.
...jaksoin pysyä lujana päätöksessäni vaikka uhmakohtausta kesti tunnin verran.
...turkulainen ystäväni piipahti yllättäen tänään vaikka piti tulla vasta huomenna.
...meidän kodissamme on hieno sauna ja hyvät löylyt!
Mistä sinä voisit olla tänään kiitollinen? (Olisi kiva kuulla näitä kommentteja. Kommentoi jos pystyt!)
Tämä oli tänään ystäväni fb-statuspäivityksessä.
Kiitollisuuden ja onnellisuuden suhteesta on puhunut myös onnellisuusprofessori Markku Ojanen, ketä haastattelin yhdessä talk showssa. Hänen(kin) tutkimusten ja havaintojen perusteella kiitollisuus lisää onnellisuutta. Yksi hänen vinkeistään tulla onnellisemmaksi on tulla kiitollisemmaksi, esim kiitollisuuspäiväkirjan muodossa. Joka päivä tai viikko voi kirjoittaa ylös asioista, joista on kiitollinen. Päätin silloin itse alkaa pitää ko päiväkirjaa, mutta se tyrehtyi alle viikossa. Ei sillä, ettenkö olisi ollut kiitollinen, mutta ei vain muistanut/jaksanut/ehtinyt kirjoittaa. Ehkä joka päivä on liikaa. Jos muistaisi vaikka tosiaan kerran viikossa. Tai edes kerran kuukaudessa. Jo pitkään minulla on ollut sellainen tapa, että kirjoitan uuden vuoden ensimmäisenä päivänä itselleni kirjeen, jonka saan avata tasan vuoden päästä. Se ei ole ihan sama juttu, mutta tuli nyt mieleen kuitenkin.
Tämän päivän kiitollisuuspäiväkirja.
Olen tänään ollut kiitollinen...
...aamulla siitä että sain jäädä nukkumaan vähän pidemmäksi aikaa, kun mies oli lasten kanssa.
...oli vielä yksi suklaakeksi jäljellä jonka söin aamupalan jälkkäriksi..
...löytyi kiva peili.
...ystäväni tuli meidän puistoon lasten kanssa ja oli aikaa laittaa kotia kuntoon.
...jaksoin pysyä lujana päätöksessäni vaikka uhmakohtausta kesti tunnin verran.
...turkulainen ystäväni piipahti yllättäen tänään vaikka piti tulla vasta huomenna.
...meidän kodissamme on hieno sauna ja hyvät löylyt!
Mistä sinä voisit olla tänään kiitollinen? (Olisi kiva kuulla näitä kommentteja. Kommentoi jos pystyt!)
torstai 11. elokuuta 2011
I'm turkulainen in Jyväskylä
Pitkästä aikaa blogin äärellä. Alkuperäinen tarkoitus oli kirjoittaa blogia lähes päivittäin, ja nimenomaan avautua muuttoon liittyvistä asioista. Aluksi kirjoitinkin usein, mutta illalla halusin ajatella jotain muuta kuin muuttoa, joten tuli sitten kirjoitettua muusta. Nyt täällä Jyväskylän päässä tilanne on se, että päivisin olen lasten kanssa, jolloin ei tule sellaista hetkeä, että voisin rauhassa istua alas kirjoittamaan jotain. Jos joku väli tulee, niin yritän laittaa jotain tavaroita paikoilleen. Illalla sitten olen niin väsynyt, että en jaksa kuin korkeitaan käydän kääntymässä naamakirjassa. Mutta nyt olen tässä ja aion kertoa jotain tähäastisesta Jyväskylän asuttamisesta. Moni on kysellyt mitä kuuluu ja miten menee ja millaista täällä on, joten tässä koottuna tietopaketti. LUPAAN yrittää jossain välissä laittaa kuviakin, mutta tällä hetkellä se tuntuu niin isolta tietotekniseltä urakalta, että en kykene siihen.
TALO
on rivitalo Kortepohjassa, turkulaisen (!) arkkitehdin suunnittelema rivitalokompleksi. Niistä tulee mieleen laatikkomaisuuden takia yo-kylä ja kolmikerroksisuuden puutalon takia Portsa. Ehkä siis alitajuisesti haimme jotain turkulaista, vaikka etsimme pääasiassa yksitasoista rivaria.
Meidän rivari on punainen ja meidän asuntomme on keskellä. Seinänaapurit ovat alkuperäisiä, asuneet siellä siis vuodesta -68. Toiseen olemme jo tutustuneet, hän on tosi mukava vanha herrasmies, joka sanoi mm. että vaikka olisimme maksaneet asunnosta ties mitä maltaita, niin se on sen arvoinen! Ja että tämä on paras yhtiö, ei riitoja ja mukavaa porukkaa "täällä on se hyvä, että ikkunat ovat kaksinertaisia ja ihmiset yksinkertaisia". IHANA!!!
Takaisin taloon. Ulko-ovesta tullaan hyvin pieneen eteiseen. Se on ongelma, miten saan kaikki pipot ja hanskat ja kuraiset ulkovaatteet ja kengät ja laukut jne mahtumaan sinne.
Ekassa kerroksessa on keittiö ja olohuone. Molemmat tilavia, ja keittiön ikkunasta näkee leikkipuistoon, missä Sofia asuu päivisin. Olohuoneesta pääsee pienelle takapihalle, minne edellinen asukas jätti puiset puutarhakalusteet. Olohuoneen lattia parkettia. Hankimme sinne 8 hengen ruokailuryhmän, joten voimme taas ruokkia nälkäisiä vieraita (vrt edellisessä asunnossa meillä oli loppupeleissä vain pieni pöytä, kaksi tuolia, kerrostuoli ja syöttötuoli keittiössä).
Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja tuuletusparveke. Sofian huone on vaaleanpunainen, meidän makuuhuoneesta tulee violetin eri sävyinen (joo, outo termi) ja Valtterin huone vaalea ja sininen. Niin ja siellä on vessa ja suihku.
Kellarissa on kylppäri ja sauna, ja tässähän on siis tehty putkiremppa joten nämä kosteat tilat ovat uusia ja hienoja. Saunassa on ainavalmis-kiuas. Takkahuone löytyy ja yksi isompi huone, josta tulee työhuonevierashuone.
Asunto on tosi hyvässä kunnossa, ainoa mitä teemme on muuttaa joitain seiniä enemmän meidän näköisiksemme.
YMPÄRISTÖ
Etupihaa ei varsinaisesti ole, siitä kulkee kävely/pyörätie edestä ja sitten on kaupungin ylläpitämä, iso ja hieno leikkipuisto. Keittiön ikkunan edessä kasvaa iso pihlaja, joka on minulle tärkeä puu.
Takapiha on juuri sopivan kokoinen eikä siellä ole onneksi paljoa istutuksia. Joitain kasveja siellä kasvaa, yhden olen tunnistanut ruusupensaaksi. Muista ei hajua.
Lähellä on kirjasto, Sale ja seurakuntakoti, missä Sofia aloittaa päiväkerhon ja Valtteri muskarin. Vähän kauempana on S- ja K- market sekä posti, ja tosi hyvä kirppis. (Ai niin, Salen vieressä on yksi pienempi kirppis). Tämä isompi kirppis vaikuttaa todella hedelmälliseltä.
Ja kävelymatkan päässä aikuiselle on keskusta ja sen palvelut. Kävelin tänään Valtsun kanssa keskustasta meille ja siinä meni vähän yli puoli tuntia, kun menin joitan oikopolkuja, mutta ilman kartaa saattoivat kyllä pidentää matkaa.
Laajavuoren hiihto- ja laskettelukeskus on myös alle kilometrin päässä. Nyt ei ole enää tekosyytä olla hiihtämättä! Ja josko elvyttäisi taas vanhan lasketteluharrastuksenkin elämään?
Vihreää ja vehreää on. Paljon pihlajoita/pihlajia/pihlajapuita. En osaa enää suomea...
IHMISET
ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Alkuun oli oikeasti vaikea tottua siihen, että ihmiset katsovat silmiin ja puhuvat. Siis oikeasti puhuvat. Kaupan kassat, taksikuskit, jopa naapurit! Yksin naapuri sanoi että hän toimii mielellään lapsenvahtina. Ja eräs toinen sanoi että heiltä saa lainaksi portit portaisiin, että he ovat ne teettäneet ja ovat juuri sopivat näihin portaisiin. Ja oli myymässä juoksurattaita meille. Niin, täällä juostaan paljon. Kun touhuan keittiössä niin siitä menee harva se hetki lenkkeilijöitä ohitse.
FIILIS
Kaksi ekaa päivää olivat rankkoja. Manna-ystäväni sanoi tänään puhelmisessa, että kun on ulkomailla (tai paikassa, mikä on uusi ja outo) niin minuus vähän niin kuin häviää. Tutussa paikassa sitä kiinnittyy niihin tuttuihin juttuihin, ja minuus rakentuu osittain niiden avulla. Täällä en aluksi tiennyt yhtään missä olen ja vasta tosiaan kahden päivän päästä jaksoin tutkia kartasta sijaintia. En tiedä vielä mitään oikoreittiä, en parasta kauppaa, en mitään. En pysty kiinnittymään mihinkään ja haikeana muistelen niitä vanhoja tuttuja juttuja. Ja ystävät, vaikka heitä ei olisikaan nähnyt määrällisesti usein, niin lähellä on kuitenkin olemassa se mahdollisuus, että heitä VOI nähdä. Tai ihan ex tempore sopia jotain menoa ja tekemistä ja tapaamista. Mikä tulee täällä olemaan se "mun juttuni"? Mikä on mun lempikahvilani? Mistä saa soijalattea? Missä on parasta suklaakakkua? Missä edullisinta lounasta? Mitkä bussinumerot menevät minne? Kuka torilla myy parhaimpia tomaatteja? Onko täällä toria ylipäätään?? Kauppahallia ei ainakaan ole...
Ja kaikkien asioiden selvittämisessä täytyy olla energinen ja oma-aloitteinen. Ihmisiin tutustuminen vie myös energiaa. Luulin olevani ekstrovertti, mutta löydän itsestäni introvertin piirteitä täällä.
Vaikka kyllähän tällainen muutto kuluttaa sekä fyysisesti että henkisesti. Sielu tulee perässä. Hengellisesti olen kyllä ollut iloinen ja kiitollinen,sillä uudessa paikassa täytyy turvautua enemmän Jumalaan kuin yleensä. Ja ilokseni olen huomannut että homma toimii! Yhtenä esimerkkinä se, kun toivoin että Sofia saisi hoitopaikasta torstai ja perjantaipäivät hoitopäivikseen (on siis osa-aikaisena tänä vuonna). Rukoilin että se onnistuisi ja olin juuri soittamassa johtajalle, kun hän soittikin minulle samasta asiasta. Kysyi, onnistuisiko jos hoitopäivät olisivat juuri to ja pe. Aika hauskaa!
Lisäksi kauan aikaa sitten rukoilin että kadonnut kihlasormukseni löytyisi. Olin itse asiassa jo menettänyt uskoni sen suhteen, mutta nyt se oli sittenkin löytynyt mieheni veljen omakotitalon pihahiekasta. Kummityttöni oli sen löytänyt ihan sattumalta.
Onneksi täällä on jo muutama ystävä olemassa valmiiksi. Yksi heistä on paras ystäväni lapsuuden ajalta Turtolasta, hänellä on samanikäinen tyttö kuin Sofia. Ympäri käydään, yhteen tullaan. Saa nähä alethaanko met hänen kanssaan puhua meän kieltä. Minusta tulee kohta kielinero kun osaan turkua, jyväskylää ja meän kieltä!
Juttua riittäisi vielä, mutta nyt alkaa väsyttää niin paljon että pakko mennä nukkumaan. Eilinen ilta venähti saksalaisten kanssa saunoessa ja iltaa istuessa saksalaista rieslingiä maistellen. Ei vanha enää jaksa sillai valvoa...
Mutta luulen (toivon) että pahin on nyt ohi, ne kaksi ekaa päivää. Tänään on tuntunut ihan mukavalta ja ollaan saatu apua paikallisista uusilta ystäviltä tässä muuttoruljanssissa.
Harmi, kun tänne ei voi kommentoida jos ei ole tiliä jossian googlen jutuissa. Mutta aina voi laittaa kommenttia vaikka naamakirjaan tai sähköpostiin tai tekstiviestillä!
PS: Arvonnan voitti blogini ahkera lukija, siskoni Rauha! Hänelle lähtee salmiakkia Saksaan. Toiseksi tuli toinen ahkera lukija, äitini. Hänelle suklaata. Onnea voittajille!!!
TALO
on rivitalo Kortepohjassa, turkulaisen (!) arkkitehdin suunnittelema rivitalokompleksi. Niistä tulee mieleen laatikkomaisuuden takia yo-kylä ja kolmikerroksisuuden puutalon takia Portsa. Ehkä siis alitajuisesti haimme jotain turkulaista, vaikka etsimme pääasiassa yksitasoista rivaria.
Meidän rivari on punainen ja meidän asuntomme on keskellä. Seinänaapurit ovat alkuperäisiä, asuneet siellä siis vuodesta -68. Toiseen olemme jo tutustuneet, hän on tosi mukava vanha herrasmies, joka sanoi mm. että vaikka olisimme maksaneet asunnosta ties mitä maltaita, niin se on sen arvoinen! Ja että tämä on paras yhtiö, ei riitoja ja mukavaa porukkaa "täällä on se hyvä, että ikkunat ovat kaksinertaisia ja ihmiset yksinkertaisia". IHANA!!!
Takaisin taloon. Ulko-ovesta tullaan hyvin pieneen eteiseen. Se on ongelma, miten saan kaikki pipot ja hanskat ja kuraiset ulkovaatteet ja kengät ja laukut jne mahtumaan sinne.
Ekassa kerroksessa on keittiö ja olohuone. Molemmat tilavia, ja keittiön ikkunasta näkee leikkipuistoon, missä Sofia asuu päivisin. Olohuoneesta pääsee pienelle takapihalle, minne edellinen asukas jätti puiset puutarhakalusteet. Olohuoneen lattia parkettia. Hankimme sinne 8 hengen ruokailuryhmän, joten voimme taas ruokkia nälkäisiä vieraita (vrt edellisessä asunnossa meillä oli loppupeleissä vain pieni pöytä, kaksi tuolia, kerrostuoli ja syöttötuoli keittiössä).
Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja tuuletusparveke. Sofian huone on vaaleanpunainen, meidän makuuhuoneesta tulee violetin eri sävyinen (joo, outo termi) ja Valtterin huone vaalea ja sininen. Niin ja siellä on vessa ja suihku.
Kellarissa on kylppäri ja sauna, ja tässähän on siis tehty putkiremppa joten nämä kosteat tilat ovat uusia ja hienoja. Saunassa on ainavalmis-kiuas. Takkahuone löytyy ja yksi isompi huone, josta tulee työhuonevierashuone.
Asunto on tosi hyvässä kunnossa, ainoa mitä teemme on muuttaa joitain seiniä enemmän meidän näköisiksemme.
YMPÄRISTÖ
Etupihaa ei varsinaisesti ole, siitä kulkee kävely/pyörätie edestä ja sitten on kaupungin ylläpitämä, iso ja hieno leikkipuisto. Keittiön ikkunan edessä kasvaa iso pihlaja, joka on minulle tärkeä puu.
Takapiha on juuri sopivan kokoinen eikä siellä ole onneksi paljoa istutuksia. Joitain kasveja siellä kasvaa, yhden olen tunnistanut ruusupensaaksi. Muista ei hajua.
Lähellä on kirjasto, Sale ja seurakuntakoti, missä Sofia aloittaa päiväkerhon ja Valtteri muskarin. Vähän kauempana on S- ja K- market sekä posti, ja tosi hyvä kirppis. (Ai niin, Salen vieressä on yksi pienempi kirppis). Tämä isompi kirppis vaikuttaa todella hedelmälliseltä.
Ja kävelymatkan päässä aikuiselle on keskusta ja sen palvelut. Kävelin tänään Valtsun kanssa keskustasta meille ja siinä meni vähän yli puoli tuntia, kun menin joitan oikopolkuja, mutta ilman kartaa saattoivat kyllä pidentää matkaa.
Laajavuoren hiihto- ja laskettelukeskus on myös alle kilometrin päässä. Nyt ei ole enää tekosyytä olla hiihtämättä! Ja josko elvyttäisi taas vanhan lasketteluharrastuksenkin elämään?
Vihreää ja vehreää on. Paljon pihlajoita/pihlajia/pihlajapuita. En osaa enää suomea...
IHMISET
ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Alkuun oli oikeasti vaikea tottua siihen, että ihmiset katsovat silmiin ja puhuvat. Siis oikeasti puhuvat. Kaupan kassat, taksikuskit, jopa naapurit! Yksin naapuri sanoi että hän toimii mielellään lapsenvahtina. Ja eräs toinen sanoi että heiltä saa lainaksi portit portaisiin, että he ovat ne teettäneet ja ovat juuri sopivat näihin portaisiin. Ja oli myymässä juoksurattaita meille. Niin, täällä juostaan paljon. Kun touhuan keittiössä niin siitä menee harva se hetki lenkkeilijöitä ohitse.
FIILIS
Kaksi ekaa päivää olivat rankkoja. Manna-ystäväni sanoi tänään puhelmisessa, että kun on ulkomailla (tai paikassa, mikä on uusi ja outo) niin minuus vähän niin kuin häviää. Tutussa paikassa sitä kiinnittyy niihin tuttuihin juttuihin, ja minuus rakentuu osittain niiden avulla. Täällä en aluksi tiennyt yhtään missä olen ja vasta tosiaan kahden päivän päästä jaksoin tutkia kartasta sijaintia. En tiedä vielä mitään oikoreittiä, en parasta kauppaa, en mitään. En pysty kiinnittymään mihinkään ja haikeana muistelen niitä vanhoja tuttuja juttuja. Ja ystävät, vaikka heitä ei olisikaan nähnyt määrällisesti usein, niin lähellä on kuitenkin olemassa se mahdollisuus, että heitä VOI nähdä. Tai ihan ex tempore sopia jotain menoa ja tekemistä ja tapaamista. Mikä tulee täällä olemaan se "mun juttuni"? Mikä on mun lempikahvilani? Mistä saa soijalattea? Missä on parasta suklaakakkua? Missä edullisinta lounasta? Mitkä bussinumerot menevät minne? Kuka torilla myy parhaimpia tomaatteja? Onko täällä toria ylipäätään?? Kauppahallia ei ainakaan ole...
Ja kaikkien asioiden selvittämisessä täytyy olla energinen ja oma-aloitteinen. Ihmisiin tutustuminen vie myös energiaa. Luulin olevani ekstrovertti, mutta löydän itsestäni introvertin piirteitä täällä.
Vaikka kyllähän tällainen muutto kuluttaa sekä fyysisesti että henkisesti. Sielu tulee perässä. Hengellisesti olen kyllä ollut iloinen ja kiitollinen,sillä uudessa paikassa täytyy turvautua enemmän Jumalaan kuin yleensä. Ja ilokseni olen huomannut että homma toimii! Yhtenä esimerkkinä se, kun toivoin että Sofia saisi hoitopaikasta torstai ja perjantaipäivät hoitopäivikseen (on siis osa-aikaisena tänä vuonna). Rukoilin että se onnistuisi ja olin juuri soittamassa johtajalle, kun hän soittikin minulle samasta asiasta. Kysyi, onnistuisiko jos hoitopäivät olisivat juuri to ja pe. Aika hauskaa!
Lisäksi kauan aikaa sitten rukoilin että kadonnut kihlasormukseni löytyisi. Olin itse asiassa jo menettänyt uskoni sen suhteen, mutta nyt se oli sittenkin löytynyt mieheni veljen omakotitalon pihahiekasta. Kummityttöni oli sen löytänyt ihan sattumalta.
Onneksi täällä on jo muutama ystävä olemassa valmiiksi. Yksi heistä on paras ystäväni lapsuuden ajalta Turtolasta, hänellä on samanikäinen tyttö kuin Sofia. Ympäri käydään, yhteen tullaan. Saa nähä alethaanko met hänen kanssaan puhua meän kieltä. Minusta tulee kohta kielinero kun osaan turkua, jyväskylää ja meän kieltä!
Juttua riittäisi vielä, mutta nyt alkaa väsyttää niin paljon että pakko mennä nukkumaan. Eilinen ilta venähti saksalaisten kanssa saunoessa ja iltaa istuessa saksalaista rieslingiä maistellen. Ei vanha enää jaksa sillai valvoa...
Mutta luulen (toivon) että pahin on nyt ohi, ne kaksi ekaa päivää. Tänään on tuntunut ihan mukavalta ja ollaan saatu apua paikallisista uusilta ystäviltä tässä muuttoruljanssissa.
Harmi, kun tänne ei voi kommentoida jos ei ole tiliä jossian googlen jutuissa. Mutta aina voi laittaa kommenttia vaikka naamakirjaan tai sähköpostiin tai tekstiviestillä!
PS: Arvonnan voitti blogini ahkera lukija, siskoni Rauha! Hänelle lähtee salmiakkia Saksaan. Toiseksi tuli toinen ahkera lukija, äitini. Hänelle suklaata. Onnea voittajille!!!
lauantai 6. elokuuta 2011
ARVONTA!!
Jokaisessa perheessä asuu onnenmyyrä. Hän on henkilö, joka voittaa aina arpajaisissa. Isä ostaa kolme arpaa seurakunnan myyjäisistä; yhden jokaiselle tytölleen. Hyvällä tuurilla kaksi kolmesta voittaa, toinen Säästöpankin mainoskynän ja toinen herkkukorin. Toinen heistä on onnenmyyrä. Jos vain yksi arpa voittaa, se on aina sen onnenmyyrän. (Minä en ollut se onnenmyyrä).
Tässä täten julistan arvonnan!! Osallistut arvontaan lähettämällä minulle tekstiviestin, laittamalla sähköpostia tai viestiä facebookiin. Kirjoita viestiin "Osallistun arvontaan. Jos voitan päävoiton, lupaan... (ja tähän omavalintainen teksti). Nimi ja puhelinnumero/spostiosoite."
Päävoitto on salaisuus. Vain onnenmyyrä saa tietää sen!
Okei, kerron sen kaikille ja julistan voittajan julkisesti tässä blogissa. Osallistu viimeistään sunnuntai-iltaan mennessä.
Tässä täten julistan arvonnan!! Osallistut arvontaan lähettämällä minulle tekstiviestin, laittamalla sähköpostia tai viestiä facebookiin. Kirjoita viestiin "Osallistun arvontaan. Jos voitan päävoiton, lupaan... (ja tähän omavalintainen teksti). Nimi ja puhelinnumero/spostiosoite."
Päävoitto on salaisuus. Vain onnenmyyrä saa tietää sen!
Okei, kerron sen kaikille ja julistan voittajan julkisesti tässä blogissa. Osallistu viimeistään sunnuntai-iltaan mennessä.
perjantai 5. elokuuta 2011
Omistettu opettajille
Seuraava teksti on Suomen kuvalehti.fi -sivulta kopioitu, ja alunperin löysin tämän naamakirjasta ystäväni Heidin linkittämänä. Luokanopettajana ja aineenopettajana allekirjoitan! Kun on lukenut tämän voi katsoa juutuubesta seuraavan linkin:
http://www.youtube.com/watch?v=OukizIivVqA
2.8.2011 klo 20:26
opettaa peruskoulun alakoululaisille
englantia vuoden ajan
ennen siirtymistäni takaisin lukioon
oli erittäin tervehdyttävää nähdä
oppilaan kielipolku alusta loppuun
jotenkin vain sitä oli vähän
katsellut nenänvarttaan pitkin
alakoulujen menoa ja meinikiä
eikä niiden virkojakaan
ole tullut haettua kovin innokkaasti
olin väärässä
luokanopettajat venyvät
mitä kummallisimpiin voimisteluliikkeisiin
se alkaa istumisella flyygelin taakse
virsi 404
koulun juhlasalin aamuhartaus
ja koulukuoron johtaminen
päivä jatkuu hiihtolenkin vetämisellä
viereisen järven ympäri
kunhan kaikille 25:lle
on ensin saatu varusteet
ja huonoimmin puetuille
lainataan kunnon vaatetus piposta alkaen
koulupäivä jatkuu viiden eri tietoteknisen
ongelman ratkaisemisella
kun printteristä on värikasetti ehtynyt
eikä suostu tulostamaan
ja oikea ajuri täytyy etsiä netistä
uutta sijaista pitää ohjeistaa
miten kirjaudutaan wilmaan
miten poissaolot merkitään
ja mistä hän saa tunnukset kunnan intraan
ja sähköpostiin
luokan tykki ei heijasta tietokoneen kuvaa seinälle
joku on vienyt kaukosäätimen
eivätkä äänet pelaa
keittäjä napisee
jos luokanopettaja hakee kahvimaitoa
siistijä ei ole ehtinyt lakaista
puukäsityöluokan sorvin lastuja
mutta sillä ei ole väliä
koska matiaksen peukalo
on jo jäänyt höyläpenkin väliin
terveydenhoitaja ei vastaa
koska hän on talossa
vain joka toinen päivä
ruokailussa jonas vääntää haarukoita solmuun
ja oman litkupastan syömiseen
jää aikaa 6 min 21 s
seuraavalla tunnilla pitää opettaa
valistuksen ajan filosofit
välituntivalvontaan pitää pukea
keltainen Kiva-liivi
mutta siitä ei ole hyötyä
kun joku on jo saanut keinusta päähänsä
päivän päättää matikantunti
kustantajan sähköinen oppimateriaali
ei toimi enää
koska sopimusta ei uusittu säästösyistä
opettajalle ei ole kukaan muistanut kertoa
eveliinan isältä on soittopyyntö
eve on anoreksian takia sairaalakoulussa
rehtori tahtoisi sopia kehityskeskusteluajan
vielä mieluiten ennen seuraavan päivän lauantaiVESOa
joka käsittelee palkanmaksun upeita koukeroita
lopuksi luokanopettaja huomaa
että tänään olisi ollut hänen vuoronsa
täyttää opehuoneen astianpesukone
mutta koulusihteeri on jo tehnyt sen
kirein ilmein
kirjatilaukset ovat vielä tekemättä
muistuttaa hän
pari kirjaa uupui
kun luokalle tulikin kaksi uutta oppilasta
molemmilla diagnoosi
ja kirjastosta tuli jo toinen eräpäivämuistutus
voisitko pitää oman tunnin ohella
aamukahdeksalta
kemian tunnin ja uskontoa
koska pirjo on sairaana
huutaa rehtori ovesta parkkipaikalle
tietenkin hän voi
vaikka aamulla on vähän
omakin kurkku kipeä
tässä on luokanopettajan hommista
vain kalpea aavistus
ja minua harmittaa
että heillä on pienempi palkka kuin minulla
he nostavat sen esiin silloin tällöin
kyllä
se on minunkin mielestäni epäreilua
minä osaan sanoa
mihin tulee artikkeli ja mihin ei
mutta en mitenkään kykene kaikkeen samaan
mihin luokanopettajat
enkä kadehdi heidän hommaansa yhtään
tekemistä on ihan liikaa
eivätkä lisääntyneet lomakkeet helpota toimenkuvaa
joten en ymmärrä eroa palkassamme
ymmärtääkö joku muu?
http://www.youtube.com/watch?v=OukizIivVqA
2.8.2011 klo 20:26
luokanopettaja < aineenopettaja
minulla oli iloopettaa peruskoulun alakoululaisille
englantia vuoden ajan
ennen siirtymistäni takaisin lukioon
oli erittäin tervehdyttävää nähdä
oppilaan kielipolku alusta loppuun
jotenkin vain sitä oli vähän
katsellut nenänvarttaan pitkin
alakoulujen menoa ja meinikiä
eikä niiden virkojakaan
ole tullut haettua kovin innokkaasti
olin väärässä
luokanopettajat venyvät
mitä kummallisimpiin voimisteluliikkeisiin
se alkaa istumisella flyygelin taakse
virsi 404
koulun juhlasalin aamuhartaus
ja koulukuoron johtaminen
päivä jatkuu hiihtolenkin vetämisellä
viereisen järven ympäri
kunhan kaikille 25:lle
on ensin saatu varusteet
ja huonoimmin puetuille
lainataan kunnon vaatetus piposta alkaen
koulupäivä jatkuu viiden eri tietoteknisen
ongelman ratkaisemisella
kun printteristä on värikasetti ehtynyt
eikä suostu tulostamaan
ja oikea ajuri täytyy etsiä netistä
uutta sijaista pitää ohjeistaa
miten kirjaudutaan wilmaan
miten poissaolot merkitään
ja mistä hän saa tunnukset kunnan intraan
ja sähköpostiin
luokan tykki ei heijasta tietokoneen kuvaa seinälle
joku on vienyt kaukosäätimen
eivätkä äänet pelaa
keittäjä napisee
jos luokanopettaja hakee kahvimaitoa
siistijä ei ole ehtinyt lakaista
puukäsityöluokan sorvin lastuja
mutta sillä ei ole väliä
koska matiaksen peukalo
on jo jäänyt höyläpenkin väliin
terveydenhoitaja ei vastaa
koska hän on talossa
vain joka toinen päivä
ruokailussa jonas vääntää haarukoita solmuun
ja oman litkupastan syömiseen
jää aikaa 6 min 21 s
seuraavalla tunnilla pitää opettaa
valistuksen ajan filosofit
välituntivalvontaan pitää pukea
keltainen Kiva-liivi
mutta siitä ei ole hyötyä
kun joku on jo saanut keinusta päähänsä
päivän päättää matikantunti
kustantajan sähköinen oppimateriaali
ei toimi enää
koska sopimusta ei uusittu säästösyistä
opettajalle ei ole kukaan muistanut kertoa
eveliinan isältä on soittopyyntö
eve on anoreksian takia sairaalakoulussa
rehtori tahtoisi sopia kehityskeskusteluajan
vielä mieluiten ennen seuraavan päivän lauantaiVESOa
joka käsittelee palkanmaksun upeita koukeroita
lopuksi luokanopettaja huomaa
että tänään olisi ollut hänen vuoronsa
täyttää opehuoneen astianpesukone
mutta koulusihteeri on jo tehnyt sen
kirein ilmein
kirjatilaukset ovat vielä tekemättä
muistuttaa hän
pari kirjaa uupui
kun luokalle tulikin kaksi uutta oppilasta
molemmilla diagnoosi
ja kirjastosta tuli jo toinen eräpäivämuistutus
voisitko pitää oman tunnin ohella
aamukahdeksalta
kemian tunnin ja uskontoa
koska pirjo on sairaana
huutaa rehtori ovesta parkkipaikalle
tietenkin hän voi
vaikka aamulla on vähän
omakin kurkku kipeä
tässä on luokanopettajan hommista
vain kalpea aavistus
ja minua harmittaa
että heillä on pienempi palkka kuin minulla
he nostavat sen esiin silloin tällöin
kyllä
se on minunkin mielestäni epäreilua
minä osaan sanoa
mihin tulee artikkeli ja mihin ei
mutta en mitenkään kykene kaikkeen samaan
mihin luokanopettajat
enkä kadehdi heidän hommaansa yhtään
tekemistä on ihan liikaa
eivätkä lisääntyneet lomakkeet helpota toimenkuvaa
joten en ymmärrä eroa palkassamme
ymmärtääkö joku muu?
torstai 4. elokuuta 2011
Äidin paras hetki
Kello on puoli kymmenen ja lapset nukkuvat eikä vielä nukuta itseä = äidin paras hetki päivässä.
Samalla myös ongelma -miten käytän tämän huumaavaan oman hetkeni parhaalla mahdollisella tavalla, niin, että saan siitä kaiken irti?!?
Ensin käyn naamakirjassa kirjoittamassa yhden tilapäivityksen. Sitten tarkastan sähköpostit, joita ei nykyään enää tule kuin uskolliselta West Elmiltä, joka yrittää myydä minulle joka päivä jotain eri tuotetta. Kertaakaan en ole lukenut mailia, suoraan roskakoriin vain.
Sitten: kirja vai sähköpostia ystävälle vai telkkaria vai dvdtä vai terveellistä iltapalaa vai herkuttelua vai jutustelua vai bloggaamista vai kaikkia näitä jossain suhteessa. Tänään satun olemaan vanhempieni luona joten päädyn iltapalapöytään heidän ja siskoni kanssa, syön semiterveellistä iltapalaa ja jälkkäriksi suklaata ja kirjoitan samalla blogia. Innostuin uudestaan tästä kun siskoni kertoi lukevansa säännöllisesti tätä :)
Olemme nyt siis muuttaneet. Tuntuu oudolta ajatus, että täältä vanhempien luota en enää menekään Turkuun kotiin, vaan koti on nyt Jyväskylässä. Tämä herättää kysymyksen: milloin asunto on koti? Onko se koti, kun sinne omistaa avaimen ja osakekirjan? Vai muuttuuko se kodiksi sitten kun se on maalattu ja tavarat oikeissa paikoissa ja muuttolaatikkot hävitetty? Vai sitten kun siinä on asunut jo vähän aikaa ja tietää oikotien kauppaan ja kirjastoon? Joku on sanonut että koti on siellä missä ihmiset ovat.
Muutossa oli kaksi haikeinta hetkeä. Ensin oli hetki, kun olin yksin tyhjässä asunnossa, keittiössä, ja katsoin ikkunasta ulos. Maisema oli niin tuttu: monen monta kertaa olen istunut keittiön tuolilla ja katsellut ikkunasta ulos. Muistelin erilaisia tunnetiloja ja vuodenaikoja, kun olen istunut siinä. Tuntui kuin olisin katsellut ajassa taaksepäin ja elin monta hetkeä samassa hetkessä.
Toinen oli se lopullinen hetki, kun suljin ulko-oven viimeisen kerran. Työnsin sen kiinni niin että kuulin loksahduksen. Tiesin että tein sen viimeisen kerran, ja se tuntui surulliselta. Luulen, että kaikesta hyvästä ja tutusta luopuminen tuntuu aina surulliselta. Tämä vain tuntui vielä niin symboliselta, ikään kuin olisin sulkenut samalla Turun-ajan oven taakseni. The case is closed. Mutta show must go on ja tulemme tietysti vielä käymään Turussa. Totta kai se on sitten erilaista, mutta kuitenkin. Miltäköhän mahtaisi tuntua muuttaa ulkomaille?
Äidin paras hetki taitaa olla lopuillaan. Kaksi isoa suklaapalaakin on jo mennyt. Tässä menisi helposti koko suklaalevy "koska olen sen ansainnut". Valtteri on ollut tänään itkuisa ja kärttyinen, hänellä on nuhaa ja kenties korvatulehduskin. Jos meno jatkuu samanlaisena täytyy käydä lääkärissä, mutta toivotaan että nyt tapahtuisi käänne parempaan.
Äiti ottaa nyt vielä kauramaitolasillisen ja kiipeää sitten yöpuulle. Se on hyvää yötä.
Samalla myös ongelma -miten käytän tämän huumaavaan oman hetkeni parhaalla mahdollisella tavalla, niin, että saan siitä kaiken irti?!?
Ensin käyn naamakirjassa kirjoittamassa yhden tilapäivityksen. Sitten tarkastan sähköpostit, joita ei nykyään enää tule kuin uskolliselta West Elmiltä, joka yrittää myydä minulle joka päivä jotain eri tuotetta. Kertaakaan en ole lukenut mailia, suoraan roskakoriin vain.
Sitten: kirja vai sähköpostia ystävälle vai telkkaria vai dvdtä vai terveellistä iltapalaa vai herkuttelua vai jutustelua vai bloggaamista vai kaikkia näitä jossain suhteessa. Tänään satun olemaan vanhempieni luona joten päädyn iltapalapöytään heidän ja siskoni kanssa, syön semiterveellistä iltapalaa ja jälkkäriksi suklaata ja kirjoitan samalla blogia. Innostuin uudestaan tästä kun siskoni kertoi lukevansa säännöllisesti tätä :)
Olemme nyt siis muuttaneet. Tuntuu oudolta ajatus, että täältä vanhempien luota en enää menekään Turkuun kotiin, vaan koti on nyt Jyväskylässä. Tämä herättää kysymyksen: milloin asunto on koti? Onko se koti, kun sinne omistaa avaimen ja osakekirjan? Vai muuttuuko se kodiksi sitten kun se on maalattu ja tavarat oikeissa paikoissa ja muuttolaatikkot hävitetty? Vai sitten kun siinä on asunut jo vähän aikaa ja tietää oikotien kauppaan ja kirjastoon? Joku on sanonut että koti on siellä missä ihmiset ovat.
Muutossa oli kaksi haikeinta hetkeä. Ensin oli hetki, kun olin yksin tyhjässä asunnossa, keittiössä, ja katsoin ikkunasta ulos. Maisema oli niin tuttu: monen monta kertaa olen istunut keittiön tuolilla ja katsellut ikkunasta ulos. Muistelin erilaisia tunnetiloja ja vuodenaikoja, kun olen istunut siinä. Tuntui kuin olisin katsellut ajassa taaksepäin ja elin monta hetkeä samassa hetkessä.
Toinen oli se lopullinen hetki, kun suljin ulko-oven viimeisen kerran. Työnsin sen kiinni niin että kuulin loksahduksen. Tiesin että tein sen viimeisen kerran, ja se tuntui surulliselta. Luulen, että kaikesta hyvästä ja tutusta luopuminen tuntuu aina surulliselta. Tämä vain tuntui vielä niin symboliselta, ikään kuin olisin sulkenut samalla Turun-ajan oven taakseni. The case is closed. Mutta show must go on ja tulemme tietysti vielä käymään Turussa. Totta kai se on sitten erilaista, mutta kuitenkin. Miltäköhän mahtaisi tuntua muuttaa ulkomaille?
Äidin paras hetki taitaa olla lopuillaan. Kaksi isoa suklaapalaakin on jo mennyt. Tässä menisi helposti koko suklaalevy "koska olen sen ansainnut". Valtteri on ollut tänään itkuisa ja kärttyinen, hänellä on nuhaa ja kenties korvatulehduskin. Jos meno jatkuu samanlaisena täytyy käydä lääkärissä, mutta toivotaan että nyt tapahtuisi käänne parempaan.
Äiti ottaa nyt vielä kauramaitolasillisen ja kiipeää sitten yöpuulle. Se on hyvää yötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)