Kun muutimme Jyväskylään, leikittelin ajatuksella että nyt kun kukaan ei tunne minua, voisin ottaa minkälaisen roolin tahansa. Voisin alkaa olla toisenlainen, ja ehkä, jos tarpeeksi kauan esittää jotain, niin itsekin uskoisi olevansa sellainen ja sitten olisi oikeastikin se, eikä enää esittäisi. Minkälainen sitten olisin?
Voisin alkaa oikein todelliseksi kotiäidiksi. Täällä leipoisin hiki hatussa ja puhuisin miten ihanaa on olla kotona lasten kanssa ja miehellä olisi aina viideltä ruoka lämpimänä pöydässä. Voisin jopa alkaa kutoa lapsille villasukkia ja kaulahuiveja ja saisin kiksejä Prisman tarjouksista.
Tai sitten olisin hiljainen hiirulainen, olisin ihan hiljaa puistossa ja puhuisin aina kuiskaten.
Tai sitten vastakohta: olisin tosi ronski, peräti rääväsuinen. Päästelisin kaksimielisiä vitsejä ja suolikaasuja äänekkäästi. Katsoisin miten naapurit reagoisivat.
Tai sitten olisin hihhulimpi mitä nyt olen. Vastaisin aina raamatunlauseilla ja olisin nöyrä. lempeä ja pään päälläni olisi rengas.
Totuus kuitenkin on, että en voisi ikinä olla mikään noista.
Minusta on mukavaa olla kotona lasten kanssa, mutta tarvitsen viikottain omaa aikaa ja omia juttuja.
En osaa mitään mikä vaatii kädentaitoja, mutta olen menossa kansalaisopiston nukentekokurssille!
Saan kiksejä siitä että postimerkissä ei ole leimaa ja voin käyttää sen uudestaan.
Minusta on ihana hiljentyä hämärässä huoneessa, keinutuolissa vilttiin kääriytyneenä. Joko omissa ajatuksissani tai hyvää kirjaa lukien.
Sanon aika suoraan mitä ajattelen, joskus ennen kuin ajattelen. Mutta hyvät käytöstavat pitää ihmisellä olla. Sitäpaitsi kaksimieliset vitsit ovat huonoja ja halpaa huumoria.
Haluaisin oppia ulkoa raamatunlauseita, sillä ne useasti lohduttavat ja rohkaisevat, ja haluaisin viljellä niitä eteenpäinkin. Haluaisin paidan, missä lukee että Jesus is not a religion (olen kerran nähnyt sellaisen ohikulkijalla). Tai sitten Kiroilevan siilin, joka sanoo että Tsiisös (tällaisenkin olen hänyt).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti