sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Onnea Valtterille 10kk 1pvä!

Onneksi olkoon Valtteri! Aloin tänään miettiä että koska Valtteri oikein täyttää 10 kk, kun tähän asti olen kaikille ikää kysyneille sanonut että "kohta 10 kk". Tajusin että hänhän on jo yli 10kk! (yhden päivän mutta kuitenkin)

Valtsu on niin hauska persoona. Hän on äärettömän utelias ja seurallinen. Haluaa olla aina siellä missä tapahtuu ja kuuluu puhetta ja ääntä ja on varsinkin lapsia. Sofia-raukka välillä tuskastuu kun pikkuveli änkee mukaan barbileikkeihin tai keskelle askartelutuokiota. Usein kuuluukin "Valtteri EI".
Valtteri osaa:
- kävellä ilman tukea 4-5 askelta. Ensiaskeleet hän otti hääpäivänämme 12.10. Hän selvästi nauttii kävelemisestä, mutta kun on kova kiire joka paikkaan, niin konttaamalla pääsee vielä toistaiseksi nopeammin.
- kiivetä. Portaat ovat aivan ykköskohde, joita pitkin hän muuten kiipeää uskomattoman nopeasti. Jos hän vain näkee että portaiden portti on jäänyt auki,niin hän lähtee kiitämään kohti portaita tuhatta ja sataa. Samoin jos silmä välttää, niin kiipeilypuuksi on tullut olohuoneen kirjahylly! Kaikki mihin vähänkin pääsee kiipeämään niin sinne kiivetään. Vielä hän ei ole keksinyt kuljettaa tuolia avuksi.
- syödä monipuolisesti. Tähän mennessä hän on syönyt kaiken mitä hänelle on tarjottu, ja huomaan pikku hiljaa antavani hänelle melkein jo samaa ruokaa kuin mitä itse syömme. Lihaa ja kanaa hänelle voi pilkkoa pieniksi paloiksi joita hän voi syödä itse sormin. Suurta herkkua on myös raejuusto ja leipä, se on hänen ykkössuosikkinsa. Tänään hän sai maistaa pienen palan pullaa, eikä sen jälkeen voinut enää hämätä maissinaksulla kun näki että toiset syövät pullaa.
- katsoa oikeaan kohteeseen kun kysytään missä on lamppu, pallo, isi, äiti, Sofia
- nauraa kun sanotaan EI
- palloa hakiessa sanoo "paa"
- erottaa mikä on lelu ja mikä tekninen laite (kännykkä, stereot, kamera, kaukosäädin tms) ja valitsee aina teknisen laitteen. Lelut eivät kerta kaikkiaan kiinnosta yhtään. Kännykällä sen sijaan leikkisi pitkänkin aikaa. Mutta huom, ei leikkikännykällä, vaan oikealla.
- nauttia ulkoilusta ja leikkipuistoista. Keinuminen kovilla vauhdeilla ja liukumäestä mahalteen alas ovat suosikkeja
- jo leikkiä piilosta. Hän itse ottaa jonkun rätin ja laittaa sen kasvojensa eteen, sitten pitää kysyä missä Valtteri on, ja hän ottaa rätin pois naamalta, ja sitten nauretaan kovasti. Tätä voidaan toistaa useita kertoja päivässä.

Valtteri ei tykkää
- pukemisesta. Koskee niin vaippaa kuin vaatteitakin. Kesä, kuinka sinua kaipaankaan!!!
- nukkumisesta. Tai kai hän siitä tykkää, mutta se on meillä vieläkin ongelma. Unikoulu tuotti tulosta niin, että Valtsu heräili enää kaksi kertaa yössä, mutta sitten jossain vaiheessa sorruin taas yöimetykseen (se vaan on niin paljon helpompaa kun hän nukahtaa siihen heti), mutta kun hän pääsee taas tissin makuun niin se kaksi kertaa onkin liian vähän, ja yhtäkkiä ollaan taas viidessä kuudessa heräämiskerrassa. Oravanpyörä. No, päätin että viimeistään vuoden ikäisenä lopetan kokonaan imetyksen niin silloin viimeistään tiukka linja myös yöimetyksiin.

Kaiken kaikkiaan Valtteri on aivan ihana pieni herra höpö. Kuinka onnellinen ja rikas olenkaan kun minulla on kaksi maailman ihaninta lasta ja yksi maailman rakkain mies!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti